Lyseon Luja on voimissaan!

Aurinkoista huomenta! Onnellisilla lyseolaisilla on sisäinen ja ulkoinen motivaatio hallussa. Nuoret ovat opiskelusta ja urheilusta innostuneita, eli he ovat sisäisesti motivoituneita. Kuvat mestareista ja opiskelijoista ovat ulkoisesti motivoituneita. Siksi lyseolaiset ovat medialle herkullisia esimerkkejä.

Menestystehdas nimeltä Lahden lyseo – kolme SM-kultaa viikossa

Mäkihyppääjä Niko Kytösaho (vas.) ja sprinttihiihtäjä Verneri Suhonen edustavat Suomea ensi viikolla Romaniassa käynnistyvissä nuorten MM-kisoissa. Kuva: Ari Jaakkola

Lahden lyseo on ollut viime aikoina julkisuudessa useiden menestystä niittäneiden nuorten urheilijoiden ansiosta.

Jääkiekon nuorten MM-kultamitalistien lisäksi useat yksilölajien urheilijat ovat saavuttaneet SM-mitaleja niin paljon, että koulussa on päästy juomaan mitalikahveja harvase viikko.

Lyseon tuoreimpia Suomen mestareita ovat painija Arvi Savolainen, hiihtäjä Verneri Suhonen ja mäkihyppääjä Niko Kytösaho.

Kolmikko kertoi Voiman Sportin haastattelussa omia näkemyksiään siihen, mikä tekee lyseosta hyvän paikan yhdistää urheilu-ura ja opiskelu.

– Tämä on toimiva paketti. Urheilijoilla on aikaa treenata ja koulu ei painosta suorituksien kanssa. Olin 2. jaksossa vain pari viikkoa koulussa, mutta ei ollut mitään ongelmaa. Se on iso plussa, että opettajat ja Ari Jaakkola (urheilulinjan koordinaattori) ymmärtävät tätä hommaa, huomautti viimeistä vuottaan lukiossa opiskeleva 20-vuotiaiden sprinttihiihdon Suomen mestari Suhonen.

Tammikuun lopulla mäkihypyn normaalimäen SM-kultaa juhlinut Kytösaho on Suhosen kanssa samoilla linjoilla.

– Täällä on joka lajille harjoittelupaikat aika lailla vieressä, että on helppo liikkua. Jaakkolan Ari järjestelee näitä juttuja urheilijoiden tarpeiden mukaan. Saamme hyvin reissuvapaita ja rauhan siihen, ettei tarvitse olla koko ajan selvittelemässä näitä koulujuttuja, selventää lukiouransa avausvuotta taivaltava ja Suomen lupaavimmaksi mäkihyppääjäksi tituleerattu Kytösaho.

Toista lukiovuottaan vääntävä ja reilu viikko sitten miesten vapaapainin 97-kiloisten SM-kultaa voittanut Savolainen kokee opiskelun tarjoavan hyvää vastapainoa urheilulle.

– Saa ajatukset pois urheilusta, mutta on se välillä rankkaakin. Treenien jälkeen saattaa väsyttää, mutta tunnilla pitää jaksaa keskittyä.

Kuuntele mestarikolmikon haastattelut Radio Voiman verkkosivuilta:

Hiihtäjä Verneri Suhonen

Mäkihyppääjä Niko Kytösaho

Painija Arvi Savolainen

Aleksi Sammalisto
aleksi.sammalisto@mediataloesa.fi