Siirtyessäni eläkkeelle julkaisin omakustanteisen muistelmakirjan nimeltään Koulutietä koko elämä. Siinä oli monta muistelmaa oppikouluajaltani. Lähetän ne jaoteltuina pdf-muodossa. Saat ne näkyviin klikkaamalla.
Aihearkisto: Yleinen
Lyseon Pojat
Lahden lyseon senioriyhdistyksen ”ohjelmajaostona” toimii Lyseon Pojat. Nimi kuvaa poikalyseon aikaisten lyseon kasvattien kokous- ja muuta ohjelmatoimintaa. Mutta Kariniemen Yhteislyseon ajoista alkaen lyseossa on ollut myös tyttöjä, joten kaikki lyseolaiset ovat tervetulleita joukkoomme! Jaos järjestää kevät- ja syyslukukaudella yleisen kokouksen, jossa joku entinen lyseolainen alustaa keskustelua omasta aihepiiristään. Kokouksia on pidetty vuodesta 1995 alkaen säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa.
Viimeinen kokous oli 13.3.2014 Lahden Seurahuoneella. Paikalla oli 71 lyseolaista, vaikka Talvisodan muistotilaisuuksien vuoksi osa ”vakituisista” jäsenistä oli tärkeämmissä tehtävissä.
Kokouksessa alusti valtiosihteeri Risto Artjoki maa- ja metsätalousministeriöstä aiheena Euroopan Unioni, laajasti käsitettynä. Hänen esityksensä oli erittäin vakuuttava, asiantuntemus oli lyseolaisen vankaa.
Ylioppilaskirjoitukset vanhassa juhlasalissa 1962
Senioriyhdistyksen perustaminen
Lahden lyseon senioriyhdistyksen perustava kokous pidettiin Lahden Seurahuoneella 19. helmikuuta 1971. Lue oheisesta leikkeestä kokouksesta tehty uutinen.
Lyseolaisia vehnäpellolla 1961
Lahden lyseon VII C-luokan pojat, neljättäkymmentä, lähti eilisaamuna laulellen linja-autolla talkoisiin Hollolan Korpikylän Seppälän talolle , 28.9.1961. Lue oheisesta leikkeestä lisää ja katso reippaita poikia pellolla!
Kuvia talkoista. Aineiston lähetti Timo Mikkonen.
Kuvassa Antero Nykänen, Timo Mikkonen ja Martti Vuojolainen
Isäntä Seppälä
Hiuko Levonen edessä ja Timo Mikkonen takana
Harry Smeds
Vasemmalta Osmo Rännäri, Pertti Nuottimäki, Kari Vilkman, ?, Isäntä Seppälä
Vasemmalla Jorma Helemaa, oikealla Risto Julkunen
Riemuylioppilaat 1963 lyseon kevätjuhlissa 2013

Riemuylioppilaat 1963 Ristinkirkon portailla. Yläkuvassa vasemmalta oikealle:
Teuvo Leppänen, Heikki Leppänen, Matti Nykänen, Ilpo Halonen, Seppo Laakso, Heikki Kivistö, Heikki Raumolin, Pekka Noronen, Markku Telama, Erkki Hatemaa, Erkki Virtanen, Pekka Råhman, Pekka Kolkka, Pekka Markkula, Pekka Skinnari, Risto Uusitalo, Pertti Ahonen, Juha Kauppinen.
Alakuvassa seppeleen lasku Vapauden Hengettären muistomerkille: Erkki Virtanen, Heikki Raumolin ja Pekka Noronen
Ilmo Louhimo 1931-2014
Helsingin Sanomissa 16.3.2014 julkaistu
Helsingin Sanomat
Presidentti Risto Ryti Lahden lyseolla sotasairaalassa
Presidentti Ryti seurueineen tulossa sotasairaalaan 8.1. Lahti (ylempi kuva
Presidentti puhuttelee potilaita sotas. 8/1. Kuva lyseon päärakennuksen 2. kerroksen juhlasalista.
SA-kuvia
Kenraaliluutnantti Walden puhuttelee potilaita
Presidentti Ryti lyseon juhlasalissa



















