llmastrada ltaliaan
Minua on pyydetty kertomaan siitä, kun Lahden lyseon kuudennella luokalla ollessani voitin Mainos-TV:n llmasilta-tietovisailussa viikon matkan Adrianmeren rannikon Cattolicaan. Tähän kilpailuun osallistujat valittiin arpomalla siihen tarjoutuneista sopiva määrä, ehkä kolme – neljä, jotka kutsuttiin Pasilan studiolle ohjelman kuvaukseen. Lyseon 6C-luokkaa onnisti arvonnassa, ja minut lähetettiin luokan edustajaksi. Kyseinen TV-ohjelma nauhoitettiin ja esitettiin joskus talvella tai keväällä 1965.
Ohjelman pääjuontajana oli silloinen julkkis Niilo ”Tarva” Tarvajärvi ja hänen apulaisenaan Barbara Helsingius, joka tunnettiin myös balladilaulajana. Tarvajärven esiintymisestä sai hyvän käsityksen,
millaista TV-julkkiksen elämäntyyli oli. Hän oli kiinnostunut ohjelmassa esiintyneistä täsmälleen niin kauan kuin kameroiden valot paloivat. Kuvauksen päätyttyä kaikki mukana olleet olivat
hänelle pelkkää ilmaa. Miespolo oli varmaan työhönsä leipääntynyt. Onneksi paikalla oli myös Barbara Helsingius, jolta riitti hiukan huomiota myös olonsa vieraaksi kuvauksessa tunteneelle 16-
vuotiaalle. Muistan vain sen ainoan kysymyksen, johon en osannut vastata. Muista kysymyksistä ainoa mielikuvani on, että ne olivat erilaista yleistietoutta ja suhteellisen helppoja. Siinä kysymyksessä,
jonka missasin, olisi pitänyt tunnistaa Federico Fellinin La strada-elokuvan tunnussävel. Valitettavasti en saanut päähäni yhtään mitään, kun Nino Rotan säveltämä kappale soi. Ajattelin silloin, että tähänkö se kaatui, mutta niin ei käynyt, vaan voitin kilpailun. Fellini on sittemmin ollut yksi mieliohjaajistani, joskin pidän Amarcordia, Sotyriconia tai Naisten kaupunkia vielä parempina elokuvina kuin La stradaa.
Ohjelman nauhoituksen ja esittämisen välillä oli päiviä, ellei viikkoja. Minua oli kielletty kertomasta luokassa etukäteen tulosta. Ohjelman esittämisen jälkeen ilmeni, että erittäin monet lyseolaiset
olisivat tunteneet La stradan kappaleen ja ihmettelivät minun tietämättömyyttäni. llmeisestikin luokka oli lähettänyt väärän edustajan, mutta sain silti pitää voittamani matkan.
Lähdin siis viikon seuramatkalle Cattolicaan kesäkuun alkupuolella. Siihen aikaan Adrianmeren rannikolla oli vielä osittain sateista eikä niin kuumaa. Cattolica, samoin kuin viereiset Riccione ja Rimini, oli tyypillinen rantalomakohde. Maestro Fellini oli muuten syntynyt Riminissä, ja tuohon aikaan vielä filmaamaton Amarcord (1973) kuvasi hänen lapsuuttaan ja nuoruuttaan siellä. Matkani kohokohtia olivat käynnit San Marinon vuoristotasavallassa, jossa olevasta linnoituksesta näkyi Adrianmerelle saakka, ja ltä-Rooman entisessä pääkaupungissa Ravennassa. Matkan oppaana oli arviolta 25-30-vuotias kaunis blondi, joka tuntui niin kovin, niin kovin vanhalta.
Tietokilpailun osallistujat saivat muistoksi llmasilta-olkalaukun. Käytin sitä jonkin aikaa, kunnes huomasin, että teksti herätti tarpeetonta uteliaisuutta ja joskus myös aggressiota, ei tosin lyseossa vaan aivan muualla. Sain käsityksen, että monet ikäiseni helsinkiläiset ovat pelkkiä p-läpiä, jos asia ilmaistaan niin kuin se silloin tuntui. Mikään ei kuitenkaan ole muuttumatonta. Kaunis opas liikkuu nyt varmaan rollaattorilla. ltse olen asunut Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla vuodesta 1968 lähtien. Olkalaukku, jolle ei ollut käyttöä, jäi jonkun muuton yhteydessä ullakon kanikomeroon
pölyttymään. Muisto Ilmasillastakin oli unohtunut jonnekin perimmäisiin syövereihin, kunnes luokkatoverini Kolusen Heikki pyysi minua palauttamaan sen mieleeni ja kirjoittamaan tähän paperille.
Antti Kujala, kirjoittanut lyseosta ylioppilaaksi keväällä 1967
Kuvassa vasemmalta Timo Laisi, Antti Kujala, Matti Ketonen ja O. Olin. Hollolan Kiikunlähteellä linturetkellä marraskuussa 1963. Kuvan otti Heikki Kolunen.
