Aihearkisto: Opettajat

Pentti E Rantanen

Hiljattain  edesmennyt Pentti E oli lyseon seniorien pitkäaikainen, uskollinen jäsen.

Kirjassa ”Ruhtinas Rantasen vallan monet roolit” on mainioita katkelmia hänen rikkaasta elämästään. Olen  poiminut oheen lyseon vaiheita kuvaavia katkelmia.

Lainaukset ” Rantanen spiiking”, Markprint, Lahti  2005,

toim. Timo Taulo

Rantasen kirja 2

Rantasen kirjasta 1

Rantasen kirjasta 4

Rantaen kirjasta 3

Lyskan pojat ja limusiinit

’Lyskan pojat ja limusiinit’ näyttely Kartanossa 6.-29.5.2016. Kailan Panu ja Virtasen Pena ripustavat esille 60 vuoden takaisen harrastuksensa tulokset ja esittelevät tuon aikaiset Lahden ”limusiinit”. Merkitkää jo nyt kalentereihinne ja käykää ihmeessä tutustumassa näyttelyyn museossa. Minua itseäni kiinnostaa esimerkiksi se, onko kuvissa tämä IFA F9 Combi, joka tässä kuvassa on Vuoksenniskalla.

Martti Tauru

Tervetuloa näyttelyyn. Olemme paikalla ainakin Vintagepäivänä 21.5. mutta joskus muulloinkin.  Panu Kaila

Panu Kailan autot  IFA F9 Komb 1955 Itä-Saksa

  • IFA F9 Komb1955  Itä-Saksa  Koe H-2614     A4.33     kuvattu 1958 moottori 900 cc, 28 hv (20,6 kW), 3-syl., 2-taht.nopeus 90 km/t. Kulutus 11 l sadalla, paino 960 kg, pituus 4200 mm.
  • 3-vaiht., etuveto, 2-ovinen, ovet takasaranoidut kaappariovet

Panu Kailan autot 2

Helsingin autonäyttelyssä 1953 esiteltiin IFA F9, jonka kanssa samannäköistä DKW F9 -autoa myytiin myös Suomessa. Länsisaksalainen DKW maksoi 600.000 mk (18.700 e), itäsaksalainen IFA maksoi 390.000 (12.200 e).

 

Lyseon Sankarivainajia

Lyseon marmoriseen sankaritauluun kaiverrettiin 1950 kahden opettajan sekä 79 oppilaan nimet. Teinikunta alkoi kerätä muistoalbumia kaikista sankarivainajista heti talvisodan jälkeen, mutta työ jäi kesken alkaneen uuden sodan vuoksi. Täydennetty sankaritaulu on koululla. Tässä on tarkoitus ajanoloon luetella mahdollisuuksien mukaan kaikkien sankarivainajien tiedot.

Tietoja otetaan vastaa.

www.helsinki.fi/keskusarkisto/kaatuneet/Havub.pdf – tiedostosta on seuravat tiedot.

AIROLA Hannu Jaakko Sakari († 4.9.1941)
Fil. yo. Alikersantti, pioneerialiupseeri
* Kärkölä 16.8.1916, vanht maanvilj. Juho Leonard Airola ja Edla Viola Seppälä.
Yo Lahden lys. 36, kirj. hk-os. sl 36 (HO).
Kärkölän sk. 6 v. – Varusmp. 40- PionK/AP, alikers. 41. Jatkos. elok. 41
täydennysmieheksi JR 15. Kaatui 4.9.1941 Raudussa vanhalla rajalla päähän osuneesta kranaatinsirpaleesta. Haud. Kärkölän sank

KAJAVA Henrik (Heikki) Olavi († 6.9.1941)
Fil. yo. Vänrikki, joukkueenjohtaja
* Helsinki 16.3.1919, vanht LKT, prof. Yrjö Henrik Kajava (e Nylund) ja Fanny Leonardo Borisov.
Yo Lahden lys. 39, kirj. ml-os. kl 41 (HO).
Varusmp. 39-40 KKR, UK 44 (kiv) Niinisalo, vänr. 40. Talvis. taistelulähetti Leipäsuo. Jatkos. kiv-jj. JR 44. Kaatui 6.9.1941 Nurmoilassa Aunuksessa osumasta päähän. Haud. Salmin sankh., siirr. Lahden sankh.
Mm 39-40

ILOLA Vieno Einari († 9.7.1941)
Lainopin yo, toimistonhoitaja. Luutnantti, komppanianpäällikkö
* Hollola 19.1.1912, vanht vaihdemies Juho Ilola ja Hulda Maria Laine. Pso 40 Sirkka Liisa Pakkanen.
Yo Lahden lys. 32, kirj. lainop. tk. sl 33 (HO).
Varusmp. 32-33 KSR ja TR, RUK 23 (kiv) Hamina, res.vänr. 33, luutn. 40. Talvis. kp. JR 6 Pasuri, Salmenkaita, Kaskiselkä. Jatkos. JR 22 Korpiselkä. Haavoittui 9.7.1941 siellä ja kuoli matkalla kenttäsairaalaan. Haud. Tuupovaaran sankh.
VR 4 (40), Mm 39-40.

 

KANTALA Jaakko († 25.2.1940)
Lääket. kand. Lääkintäluutnantti
* Loppi 26.7.1911, vanht piirilääkäri Juho Adolf Kantala ja Aino Leppäniemi.
Yo Lahden lys. 30, kirj. ml-os. sl 31 (HO), lääk. alkut. 32, LK 34. Toimi amanuenssina eri sairaaloissa, keräsi aineistoa väitöskirjaa varten. Julk. Duodecimissa.
Varusmp. 30-31 TR, RUK 20 (kiv) Hamina, res.vänr. 31, res.lääk.luutn. 37. Talvis. jsp:n lääk. JR 6. Kaatui 25.2.1940 Äyräpään Salmenkaidassa ilmapommin osuessa joukkosidontapaikan korsuun (ks Eero Jalava) ja jäi kentälle. Siun. Lahden sankh. – (*)

KOSKI Tapio Kullervo († 14.2.1940)
Fil. maisteri. Vänrikki, joukkueenjohtaja
* Nilsiä 28.10.1911, vanht kansak.op. Edvard Koski ja Aina Johanna Teräs. Pso 39 hammaslääkäri Helvi Kaarina Heinonen (myöh. Mustajoki).
Yo Lahden lys. 30, kirj. ml-os. sl 31 (HO), FK (fysiikka) 35, FM 36, kasvatusop.t. 37. Helsingin yliop. fysiikan lait. tutkimusass. (eritt. lupaava atomifyysikko). Suomal. yhteisk. opett.
Lahden ja Helsingin sk. – Varusmp. 30-31 TR, RUK 20 (kiv krh) Hamina, res.vänr. 31.
Talvis. jj. JR 6 Muolaa, Pasuri, Punnus. Kaatui 14.2.1940 Muolaan Punnuksessa Pekkolaismäen tienoilla kranaatinsirpaleesta otsaan. Haud. taistelupaikalle, siirr. 42 Helsinkiin. – (Kr: mm. akateemikko Erkki Laurila)

LAAKSO Toimi Brynolf († 12.7.1944)
Metsät. yo. Kapteeni, komppanianpäällikkö
* Petäjävesi 22.9.1915, vanht sahanhoit. Oskari Laakso ja Alma Pihlaja.
Yo Lahden lys. 37, kirj. mm-tk. 39 (HO).
Lahden sk. 2 v. – Varusmp. 37-38, KKR, RUK 39 (kk krh) Hamina, res.vänr. 38, luutn. 40, kapt. 42. Talvis. jj. JR 33 ja JR 6 Pasuri (Sarkola), Salmenkaita, Kaskiselkä. Jatkos. ylim. ups., adjut., tied.ups. ja kp. JR 22 Korpiselkä (haav. 9.7.41), Säntämä, Tuulos, Syvärin sillanpääasema, voimalaitos, Viipuri. Haav. toistamiseen Pitkäjärvellä 24.9.43. Kaatui
12.7.1944 Viipurin mlk:n Juustilassa kranaatinsirpaleesta. Haud. Asikkalan sankh.
VR 4 (40), Mm 39-40.

LAHTINEN Paul Reino († 16.2.1940)
Agr.yo. Alikersantti
* Laukaa 29.5.1915, vanht huoltotarkkaaja Paul Hugo Adiel Lahtinen ja Elin Ihanelma Laine.
Yo Lahden lys. 37, kirj. mm-tk. sl 38 (HO).
Varusmp. 37- KKR, res. alikers. Talvis. aliups JR 6. Kaatui 16.2.1940 Valkjärven Sarkolassa. Haud. Lahden sankh.

LAPILA Oiva Einar († 14.8.1941)
Fil. ja lainopin yo, ekonomi. Luutnantti, komppanianpäällikkö
* Savonlinna 12.1.1910, vanht kauppias Oiva Einar Lapila ja Aino Matilda Silvast.
Yo Lahden lys. 31, kirj. ml-os. sl 32 (HO), opiskeli aluksi kemiaa, opiskeli myös Kauppakorkeakoulussa, ekonomi 36, kirj. lainop. tk. kl 39. Toimi liikemiehenä. Lahden sk. 2 v. – Varusmp. 31-32 TR, RUK 21 (kiv) Hamina, res.vänr. 32, res.luutn. 39. Talvis. jj. ja kp. JR 63 Volossula, Kelja, Terenttilä, Vuosalmi. Jatkos kp. JR 22 Rajakontu, Säntämä. Haavoittui 12.8.1941 Säntämällä Aunuksessa ja kuoli kenttäsairaalassa 14.8. Haud. Salmin sankh., siirr. Lahden sankh.
Mm 39-40.

LEHTONEN Vilho Olavi († 4.8.1941)
Agr.yo. Vänrikki, joukkueenjohtaja
* Orimattila 29.10.1915, vanht maanvilj. Jalmari Lehtonen ja Hilma Emilia Juhontytär.
Yo Lahden lys. 37, kirj. mm-tk. sl 38 (HO).
Orimattilan sk. 1 v. – Varusmp. 37-38 JP 2, UK 47 (kk krh) Niinisalo, vänr. 40. Talvis. kiv-jj. JR 6 Pasuri, Salmenkaita. Jatkos. jj. JR 46. Kaatui 4.8.1941 Vahvialan Häsälässä komppanianpäällikön syliin. Haud. Orimattilan sankh.
Mm 39-40.

NIEMINEN Veikko Ilmari († 8.8.1943)
Agr.yo. Vänrikki, joukkueenjohtaja
* Hartola 4.1.1917, vanht kauppias Anton Nieminen ja Sandra Rekola.
Yo Lahden lys. 37, kirj. mm-tk. sl 38 (HO).
Sysmän sk. 34. – Varusmp. 37-38 KKR, RUK 39 (kiv) Hamina, res.vänr. 38. Talvis. kiv-jj. JR 64 Taipaleen rintamalla Terenttilässä, haav. päähän. Sairastui talvisodassa saamaansa keuhkotuberkuloosiin. Oli sairaalassa hoidettavana vuodesta 41 ja kuoli 8.8.1943 Ahveniston parantolassa. Haud. Sysmään.
Mm 39-40.

PEIPPO, MARTTI MIKAEL( #10.03.1942)
Sortavalan mlk, 14.01.1907.
piir.op.,luutnantti.
Lyseon opettajana 1932-1942 piirustus ja kaunokirjoitus
kaatui  Syvärillä , siunattu ja haudattu Lahteen
joukko-osasto 9./KTR 9

Lintumiehiä lyseosta

Lahden lyseon oppilaista on vuosikymmenien kuluessa tullut varsin monien luontoalojen asiantuntijoita. Erityisesti lintuharrastus on ollut merkittävää. Seuraavassa joitakin huomioita, jotka kirposivat luettuani Ahti Saarisen kolumnin Tiira-lehden viime numerosta (Tiira 4/2015).

Valto Peiponen vaikutti opettaja-aikanaan hyvin monen lyseolaisen harrastuksen ja jopa elämänuran valintaan. Tähän oli yhtenä syynä hänen omat lintutieteelliset tutkimuksensa ja erityisesti väitöskirja lintujen värien näkemisestä vuodelta 1963. Tähän tutkimukseen eräät lyseon pojat jopa keräsivät aineistoa. Lintujen rengastukseen hänen ja toisen opettajamme Seppo I. Saarisen johdolla perehdyttiin innokkaasti.

Valto oli itse saanut oppia omalta, legendaariselta Lappeenrannan lyseon opettajaltaan, Lauri Toivarilta.

Tästä Valton ”lentueesta” pöllähti sitten maailmalle seuraavia lintumiehiä, ja Valton oppilas Heikki jatkoi lintumiesperinnettä lyseon opettajana 1974 alkaen eläkkeelle jäämiseensä saakka 2012.

Lista ei ole täydellinen ja osalla harrastus on jo hiipunut. Nimet ovat niitä, jotka esiintyivät useimmiten koulun LuontoSeuran ja sen jatkajan Loxia-lintukerhon pöytäkirjoissa 1960-1994.

Timo Mikkonen, Juhani Rikala, Risto Rikala,  Ahti Saarinen, Antti Kujala, Heikki Kolunen, Pentti Vikberg,  Harri Vallittu,                        Michael Müller, Matti Iikkanen,  Hannu Pietiäinen, Ari Ferm,    Pekka Kauppi, Seppo Peltomaa, Juhani Sirkiä, Kari Reinikainen, Osmo Ruottinen, Timo Metsänen, Asko Hauta-aho

 

Valto A. Peiponen

Valton väitösuutinen Etelä-Suomen Sanomissa

Ahti Saarisen kolumni Tiira-lehdessä:

Ahti Saarinen 1

 

Ahti Saarinen 2

Sieltä sun täältä – nykyisyyttä ja nostalgiaa – vuodelta 1978

 

Reijo Puolanteen reportaasi lyseolaisten luokkakokouksesta 1978. Julkaistu Lahti- ja ympäristö – lehdessä. Tämä putkahti esiin täydentäessäni lyseon leikekirjakokoelmaa.

(Lähettäkää mieluusti vanhoja muistoja muidenkin iloksi! Sihteeri vastaanottaa aineistoa osoitteella:

heikki.kolunen(at)gmail.com tai

Heikki Kolunen, Punkantie 58, 14870 Tuulos

lyseolaisuutta 1 lyseolaisuutta 1978

 

 

Lahden lyseon Luja vastus

Lahden lyseon Luja vastus

lyseonluja3png

Lahden lyseon lukion ja Salpausselän lukion yhdistyminen vuonna 2014 liitti yhteen kaksi vahvaa lukiota. Salpausselän lukion urheilulukion maine rakentui voimallisesti 1990-luvulta lähtien. Vastaavasti Lahden lyseon lukion urheilun kultakausi ulottui 1920-luvulta 1980-luvulle asti. Lahden lyseon urheiluseura Lujan pronssimitali vuonna 1973 Kansainvälisen koulu-urheiluliiton jalkapallomestaruuskisoissa luokiteltiin aikoinaan suomalaisen jalkapalloilun kovimmaksi saavutukseksi. Tiedätkö, että Lahden lyseo on kaikien aikojen paras suomalainen oppikoulu urheilussa? Lisää tietoa Lahden lyseon urheiluhistoriasta löydät artikkelista “Lahden lyseon Luja vastus”. Kuvassa Lahden lyseon Luja voitti jälleen kerran oppikoulujen jalkapallomestaruuden Kouvolassa vuonna 1968.


Hyvien liikenneyhteyksien varrella sijaitsevassa Lahdessa alettiin 1900 – luvun alkupuolella järjestää valtakunnallisesti merkittäviä urheilukisoja. Kilpailut voimistivat urheilun harrastusta myös lahtelaisten omassa keskuudessa. Vuosina 1878–1905 toiminta keskittyi paikalliseen yhteiskouluun ja vapaapalokunnan (VPK) piiriin. Ennen kaikkea urheilua harrastettiin osana kesäisiä kansanjuhlia.

Lahtelainen kauppa- ja teollisuusväki lahjoitti varoja palkintoihin. Myös ensimmäisen lahjoituksen Suomen urheiluopiston perustamiseksi teki lahtelainen tehtailija Ferdinand Frigen. (1) Alueelle nousseet Vierumäen ja Pajulahden urheilukeskukset ovatkin monin tavoin vaikuttaneet urheiluharrastuksen syvenemiseen.

Köyhien poikien koulu

Lahden yhteiskoulu hallitsi paikkakunnan oppikoulu-urheilua 1920-luvulle asti, kunnes vuonna 1929 Lahden lyseo siirtyi uuteen taloonsa Lahdenkadun varrella. Vaatimattomissa oloissa Hämeenkadulla toimintansa aloittanut lyseo kohosi nopeasti kaupungin merkittävimmäksi oppikouluksi myös urheilussa. (2)

Lahden lyseo oli ensimmäinen itsenäisessä Suomessa perustettu valtion koulu. Lyseota suunniteltiin jo vuonna 1905, jolloin Lahdesta tuli kaupunki. Ajan tavan mukaisesti sinne piti saada myös valtion oppikoulu. Perustaminen kuitenkin viivästyi sortovuosien ja ensimmäisen maailmansodan vuoksi, kunnes vuonna 1921 tasavallan presidentti K. J. Ståhlberg antoi asetuksen ”lyseon perustamisesta Lahden kaupunkiin”.

Aikoinaan ”lyseo” tarkoitti valtion oppikoulua ja erityisesti poikakoulua. Sellaisena Lahden lyseo toimi vuoteen 1973 asti, jolloin ensimmäiset tytöt hyväksyttiin sen oppilaiksi. Vuonna 1975 Lahti siirtyi peruskoulujärjestelmään, jolloin lyseo siirtyi kaupungin haltuun ja eriytyi Lahden lyseon lukioksi sekä Lahden lyseon yläasteeksi.

Valtion kouluna Lahden lyseo tunnettiin ”lahjakkaiden köyhien poikien kouluna”, sillä sen lukukausimaksut olivat edullisempia kuin Lahden muissa oppikouluissa. ”Lahjakkaat pojat” ja 1970-luvulta myös ”lahjakkaat tytöt” ovat menestyneet elämässään: lyseolaisia on professoreina, kenraaleina, suuryritysten pääjohtajina, kapellimestareina, kansanedustajina ja monilla muilla näkyvillä paikoilla. Lyseolaisten siteet entiseen opinahjoonsa ovat pysyneet lujina. Siitä todisteena on aktiivisesti toimiva Lahden Lyseon Senioriyhdistys, joka kokoontuu säännöllisesti kahdesti vuodessa. Joka kerta paikalle saapuu kymmeniä osallistujia.

Voimistelu tiennäyttäjänä

Varhainen koululiikunta vaikutti keskeisesti voimistelunopettajakoulutuksen syntyyn. Jos alkeisopetuksella ei olisi ollut oppiaineena voimistelua, niihin ei olisi tarvittu alan opettajia. Koko 1800-luvun tuotiin esiin, että voimistelu oli välttämätön keino koulunuorisoa uhkaavasta fyysistä rappeutumista vastaan. Se oli perusteena myös alan opettajainvalmistuksen aloittamiselle vuonna 1882. Kun voimistelun tärkeimmäksi tehtäväksi miellettiin oppilaiden terveyden ylläpitäminen, ei näin tärkeää tehtävää sopinut jättää ”kenen tahansa huoleksi”. (3)

Suomen Voimistelunopettajaliitto määritteli perustamisvuonna 1912 toiminnalleen kaksi päämäärää. Yhtäältä tarkoituksena oli edistää varsinkin oppikoulujen välityksellä tapahtuvaa liikuntakasvatustyötä. Toisaalta tuli tukea voimistelunopettajakunnan sivistyksellisiä ja taloudellisia pyrkimyksiä. Liitto herätteli alkuvaiheessa voimakkaasti kysymyksiä sosiaalisesta liikuntakasvatuksesta. Järjestäytyneet voimistelunopettajat kokosivat tilastoja maamme urheilu- ja leikkikenttäoloista. He myös laativat Helsingin kaupunginvaltuustolle ehdotuksen kunnallisen liikuntakasvatuksen järjestämisestä. (4)

Kilpaurheilun kytkeminen liikuntakasvatukseen 1920-luvulla asetti voimistelunopettajakoulutuksen sisällön uudelleenarvioinnin kohteeksi. Jo tässä yhteydessä heräsi ajatus itsenäisestä liikuntatieteellisestä tiedekunnasta, mutta hanke ei edennyt. Tuolloiset päätöksentekijät eivät pitäneet voimistelunopettajien kouluttamista niin tärkeänä, että siihen olisi kannattanut sijoittaa niin suuria resursseja. Vasta 1940-luvulla tunnustettiin, että voimistelunopettajien koulutus ei ollut pysynyt kehittyneen liikuntakulttuurin vauhdissa. (5)

Kun liikunnanopettajien koulutus lopulta siirtyi Helsingin yliopiston voimistelulaitokselta vuonna 1969 Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliselle tiedekunnalle, suurin muutos oli liikuntaan ja liikuntakasvatukseen kohdistuvan tieteellisen tutkimustyön laajentaminen. Liikuntakulttuurin ja muun yhteiskunnan välisen vuorovaikutuksen kannalta on merkittävää, että voimistelunopettajakoulutuksen vaikutus ei ole rajoittunut pelkästään sen tarjoamaan koulutukseen. Maamme voimistelunopettajisto ei ole tyytynyt toimintaan yksinomaan koulujen liikuntakasvatuksen parissa, vaan voimistelunopettajat ovat vuosisadan ajan olleet voimallisesti käynnistämässä ja kehittämässä vapaaehtoista urheilu- ja voimisteluliikettä sekä muuta aatteellista toimintaa. (6)

Lujan alkutaival

Koulujen liikuntakasvatuksen merkittävänä tehtävänä nähtiin Lahden Lyseon Lujan syntyhetkinä lasten ja nuorten ”urheiluharrastuksen herättäminen ja kasvavan polven huomion pysyvä kiinnittäminen oman ruumiinsa kehittämiseen ja oman terveytensä edistämiseen”. Kouluseuran toiminnalla pyrittiin luomaan jokapäiväisiä liikuntatapoja ja herättämään jokaiselle jäsenelle oma ”liikuntakärpäsensä”. (7)

Lahden lyseon urheilutoiminnan viriäminen palautuu koulun ensimmäisen rehtorin Hannes Sirolan aktiiviseen urheilukauteen 1900- ja 1910-luvuilla. Sirola edusti Suomea voimistelijana Tukholman olympialaisissa vuonna 1912 ja hänen kokemuksensa ja näkemyksensä heijastuivat seuraavana vuosikymmenenä lyseolaisen urheilutoiminnan muotoutumiseen. Vaikka Sirola ei ollutkaan voimistelunopettaja, hän oli toimissaan hyvin urheiluhenkinen. Sirola oli Lahden Lyseon Lujan ensimmäinen kuraattori seuran aloittaessa toimintansa SOU:n (Suomen Oppikoulujen Urheilijat) jäsenenä vuonna 1929.

Lahti ei ollut kauppalavuosinaan eikä kaupungin ensi vuosikymmeninä muista kaupungeista poikkeava hiihtourheilukeskus. Lahdessa pidettiin ”Messilän hiihdot” vuonna 1901, ”kilpahiihtoja epätasaisella maalla yksityisten toimesta” muun muassa vuonna 1906 sekä pienehköjä kilpailuja Vesijärven jäällä. Salpausselän rinteillä harrastettiin mäenlaskua. Vuonna 1912 pidettiin ”Lahden suuressa mäessä” mäkikilpailut, joita saapui seuraamaan noin tuhat katsojaa. Monet hyppääjät pitivät mäkeä liian suurena, mistä syystä paikalle saapui vain seitsemän kilpailijaa. (8)

Suomalaisen urheilun kultakausi ajoittui autonomian ajan viimeiselle vuosikymmenelle sekä itsenäisyyden alkuun. Maamme ensimmäisten urheilusankareiden, kuten Hannes Kolehmaisen ja Paavo Nurmen, juoksut innostivat nuorisoa. Kun Lahdesta kehittyi 1920-luvulla Salpausselän kisojen myötä maamme hiihto- ja varsinkin mäenlaskukeskus, erityisesti lahtelaisten koululaisten näkemät suomalaisten saavutukset edistivät kiinnostusta talviurheiluun.

Ensimmäiset Salpausselän hiihdot pidettiin helmikuussa 1923. Kisojen järjestelyt saivat mainetta, ja vuonna 1938 Lahti sai järjestettäväkseen hiihdon maailmanmestaruuskilpailut. (9)

Salpausselän vuosittaiset kisat innostivat poikia jäljittelemään hiihtäjinä Tapani Nikua ja Veli Saarista sekä mäenlaskussa Lauri Valosta ja Leo Laaksoa, joista jälkimmäinen oli Lahden lyseon kasvatti ja viisinkertainen Salpausselän mäenlaskun voittaja. Jo alle 14-vuotiaana lyseolaisena Laakso kilpaili Lahden Hiihtoseuran jäsentenvälisissä kisoissa, mutta harrasti mäenlaskun lisäksi myös uintia, voimistelua ja jääpalloa. Hän voitti muun muassa kahdesti nuorten rintauintimestaruuden 200 metrillä Lahden Uimaseuran riveissä. (10) Pesäpallossa Lahden Mailaveikot oli Suomen parhaita seuroja. Palloilijoita ihailtiin, kun he Radiomäen kentällä pelasivat muiden paikkakuntien joukkueita vastaan. (11)

Poikaurheilu vilkastui samaa tahtia koko maassa 1920-luvulla. Suomen ensimmäiset poikien urheilupäivät pidettiin Lahdessa vuonna 1922. Lahden lyseon käynyt Suomen historian professori Aimo Halila on arvioinut, että näillä päivillä oli suorastaan käänteentekevä vaikutus paikallisen poikaurheilun kehitykseen. (12) Urheilusankaruutta monet lyseon pojat pääsivät maistamaan seurakilpailuiden lisäksi koululaiskisoissa. Lujan pojat voittivat SOU:n mestaruuden joukkuehiihdossa vuonna 1929 eikä ole yllättävää, että menestystä tuli myös Lahden oppikoulujen välisissä koetuksissa. Kaikkiaan Lujan toiminta oli silmiinpistävän vilkasta koko 1930-luvun ajan. Voimisteluharjoituksia pidettiin kolme kertaa viikossa. Juhlia, joilla kerättiin varoja seuran toimintaan, oli pari kertaa lukuvuodessa. Uusina lajeina Lujaan otettiin 1930-luvulla mukaan suunnistus, sisähypyt ja telinevoimistelu. Niiden käynnistämisessä oli suuri merkitys Lujan kuraattoreiden Hannes Sirolan sekä voimistelunopettaja Ranne Ronin ja Yrjö Kaloniemen yhteyksillä seurakenttään.

Lukuvuonna 1931–1932 Luja järjesti kilpailuja muiden paikallisten oppikoulujen kanssa pesäpallossa, jääpallossa, luistelussa ja uinnissa sekä jalkapallossa ja hiihdossa. Seuraavana lukuvuonna SOU:n talvikisoihin Heinolaan lähetettiin viisimiehinen joukkue, joka voitti yhdistetyn hiihdon ja mäenlaskun. Lisäksi lyseo voitti koulujen välisen pesäpallo-ottelun. Lahden seudulla Luja voitti Lahti-Heinola-viestihiihdon ylivoimaisesti, samoin lyseon ja yhteiskoulun välisen massahiihdon. Vuonna 1936 Lujan joukkueet voittivat Suomen oppikoulujen mestaruudet yhdistetyssä ja mäenlaskussa. Myös jalkapallossa ja jääpallossa oteltiin voitollisesti paikallista vastustajaa yhteiskoulua vastaan. Vuonna 1938 Luja osallistui suurella joukkueella yleisten voimistelujuhlien yhteisnäytöksessä Helsingissä.

Kulttuurien kehto

Kun Jouko Kauranne (s. 1928) pääsi talvisodan jälkeen Lahden lyseon oppilaaksi, hän piti valintaansa ”onnenpotkuna”, sillä hän arvioi lyseon kaupungin parhaaksi oppikouluksi. Sota-aika toi kuitenkin muutoksia koulun toimintaan. Syksyllä 1941 lyseo oli sotasairaalana, ja lyseolaiset kävivät koulua Lahden yhteiskoulun tiloissa kadun vastakkaisella puolella. Poikkeusolojen vuoksi Lujalla ei ollut toimintaa. (13)

Lahden urheiluelämä toipui sodan jälkeen nopeasti, ja uutta virikettä toiminnalle antoi uusien urheilupaikkojen rakentaminen. Kaupungissa toimi vuonna 1955 41 urheiluseuraa, joiden lisäksi kenttiä käyttivät 11 kansakoulu, 5 oppikoulua, useat nuorisojärjestöt sekä lähes sata teollisuus- ja liikelaitosta. (14)

Kun Lahden lyseo sotien jälkeen vapautui koulukäyttöön, sen tiloja käyttivät myös Kannaksen yhteislyseo (aikaisemmin Terijoen yhteislyseo, nykyisin Kannaksen lukio) ja Lahden keskikoulu (myöhemmin Launeen yhteislyseo ja Salinkallion lukio ja yläaste). Tilojen ahtaus ei kuitenkaan sammuttanut päijäthämäläisten ja toimintaan mukaan tulleiden Karjalan evakoiden urheiluharrastuksia. Vahva suomalainen urheiluhenki, jota sota-aika vahvisti, innosti po9ikia sekä talvi- että kesäurheiluun. Jouko Kauranne kirjoitti 1970-luvulla lyseolaisten tuolloisista urheiluharrastuksista seuraavasti: ”Lahden lyseon alaluokkalaiset eivät tienneet paljonkaan Lujasta, luontoseurasta tai muista koulun kerhoista, koska meillä oli täysi työ tutustuessamme opettajien oppilastovereitten tapoihin ja elämään oppikoulumiljöössä. Lyseolaisten liikuntaharrastus oli voimakasta mm. välitunneilla ja vapaa-aikoina. Useita lyseolaisia kiinnostivat koulun pihalla olevat kaksi rekkiä. Niissä heiluimme ja riipuimme erilaisia temppuja tehden. Välituntien aikana opimme kiepit ja kipit, joista sitten olikin meille melkoista hyötyä voimistelutunneilla. Vasta kolmannella luokalla meille alettiin puhua urheilukerho Lujasta, jonka toiminnoista sittemmin tuli eräille meistä sangen keskeinen harrastus.” (15)

Ensimmäisistä liikuntaharjoituksista ja oman luokan kilpailuissa menestymisestä oli vielä pitkä matka Lujan jäseneksi, sillä lyseon kerhoissa toimivat yleensä ylempien luokkien oppilaat, vaikka varsinaista ikärjaa ei ollut. Kauranne on muistellut:

”Siihen aikaan Lahdessa olivat talvella hiihto ja mäenlasku suosituimmat urheilulajit ja kesällä taas pesäpallo ja yleisurheilu, jos kohta merkkejä muidenkin lajien, mm. koripallon, tulosta suosikkilistalle oli 1940-luvun lopulla näkyvissä. Salpausselän talvikisojen ja muidenkin tekijöiden ansiosta lahtelaisista nuorista moni harrasti, ei ainoastaan hiihtoa, vaan myös mäenlaskua ainakin pienistä hyppyreistä, jollaisia Salpausselän kaupungissa oli monella kolkalla. Itse asiassa Lujan jäsenten enempää kuin sen kuraattorin, lehtori Yrjö Kaloniemen, ei tarvinnut suuremmin innostaa poikia mainittuihin urheilulajeihin, koska talviurheilu oli Lahdessa muotia ja innostus oli pojilla ´veressä´. Luja ainoastaan kokosi nimensä suojaan Lyseon parhaat urheilijat ja järjesti säännöllisin välein kilpailuja ja muitakin tilaisuuksia, esimerkiksi illanviettoja”.

Lujan iltamat olivat suosittuja. Suurin osa esiintyjistä oli lyseolaisia, mutta ilmaista ohjelma-apua saatiin myös naapurikouluista, sillä lyseon ”hipat” olivat merkkitapauksia. Illanvietoissa taiteellisesti lahjakkaat oppilaat saivat tilaisuuden totuttautua esiintymään yleisölle. Kerran Jouko Kauranteen kuulutukset sujuivat muuten suunnitellusti, mutta ”Glenn Millerin kuutamoserenadi vaihtui kuutamosonaatiksi, kun kuuluttelin orkesterimme kappaleita.” Onneksi yleisö luuli, että Karuanne oli vitsaillut tahallaan.

Juhlailloista saadut varat käytettiin pääasiallisesti kilpailumatkoihin. Ruoka- tai päivärahoja ei maksettu, mutta Lujan varoista kustannettiin matkat ja yöpyminen sekä joskus yhteisateria. Toiminnasta koituneet kustannukset olivat vähäisiä, sillä sota-aikana oli totuttu vaatimattomaan elämään. Parhaimpina vuosinaan Luja saattoi ostaa hiihtäjilleen suksirasvoja, kenties urheiluvälineitäkin sekä konttoritarvikkeita, joita seuran sihteeri tarvitsi työssään. Palkinnot Lujan järjestämiin kilpailuihin kerättiin lahjoituksina, jotka olivat vaatimattomia, usein pelkästään kunniakirjoja. Toimitsijat olivat vapaaehtoisia, palkattomia avustajia, ja koulun urheiluvälineitä saatiin käyttää maksutta.

Koulun kerhoilla oli yleensä johtokunta, johon kuuluivat puheenjohtaja, sihteeri, varainhoitaja sekä muita virkailijoita. Kaikki tehtävät olivat samalla kunniatehtäviä. Seuran kokouksissa ja luottamustoimissa opittiin kokoustekniikkaa, talousarvion laatimista ja sen mukaan toimimista. Lujan johtokunnan jäsenet joutuivat kantamaan vastuun seurastaan, millä oli monta etua: opittiin aktiivisiksi, suunnitelmallisiksi, vastuuntuntoisiksi, taloudellisiksi ja perehdyttiin syvällisesti kerhon toimialaan. Vastaavaa oppimista tapahtui koulun muissa yhdistyksissä. Ne kaikki edustivat jotain hyödyllistä harrastusaluetta, jota aikuisetkin arvostivat. Se kohotti jäsenten omanarvontuntoa.

Lujan johtokunnassa on toiminut monen eri urheilulajin edustajia, joista myöhemmin kehkeytyi lujia edustajia elämän eri alueille. Jouko Kauranne on muistellut, kuinka ”Louhimon voimistelijapojista tuli, Reijosta arkkitehti, yleisurheilua harrastaneesta Eero Tuomisesta tuomari, Kalle Achtésta psykiatri, Tapio Koskimaasta koulunjohtaja sekä Lahden Taistosta ja Tapiosta kansakoulunopettajia. Talviurheilijoista tuli monta rakennusmestaria ja urakoitsijaa, kuten Viljamaan veljekset, Heikkisen Alpo ja Heinonen Pentti. Aina kun lujalaiset tapaavat toisiaan, voitte arvata mihin asioihin tarinamme kääntyvät. Luja lujitti toveruutta ja antoi itsevarmuutta myöhemmissäkin elämän taistoissa.”

Mainetta ja menestystä

Monet Lujan jäsenet urheilivat samanaikaisesti myös Lahden Hiihtoseurassa, Lahden Ahkerassa ja Lahden Urheilijoissa, joista jälkimmäinen keskittyi yleisurheiluun. Lisäksi seuran edustusurheilijoita kuului maaottelujoukkueisiin sekä Lontoon ja Helsingin olympiajoukkueisiin. Lahden Kaleva oli TUL:n parhaita seuroja hiihdossa ja nyrkkeilyssä. Kalevan Soini Nikkinen oli ensimmäinen suomalainen, joka heitti keihästä yli 80 metriä. (16)

Urheilulla on henkilökohtaisen ruumiinhoidon ja tulosurheilun lisäksi ollut merkitystä myös maanpuolustukselle: sota-aikana lyseon pojat motivoituivat urheiluun maanpuolustuksellisista syistä. Pojat kunnostautuivat sotilaspoikien kilpailuissa ja ampumaharjoituksissa. Vielä tuolloin seuroissa ei osattu järjestää poikien ”treenausta” nykyajan oppien mukaan, vaan pääasiallisesti edelliset kilpailut olivat monille harjoituksia seuraavia kilpailuja varten. Ohjeita kohtuullisuuteen valmentautumisessa saatiin muun muassa Martti Jukolalta: ”Valmentautuminen ei saa tulla niin kahlehtivaksi, että jokapäiväinen työ, elämän pääsisältö ja tarkoitus, siitä kärsisi.” (17)

Lujan johtokunta muodostettiin yleensä ylimpien luokkien oppilaista. Seuran sihteeri tai puheenjohtaja piti toiminnasta päiväkirjaa, mikä oli hyvää harjoitusta myöhempää seuratoimintaa varten. Tulosurheilun näkökulmasta on syytä mainita, että Luja sai talvella 1946 järjestettäväkseen SOU:n talvimestaruuskilpailut, joissa lujalaiset menestyivät edelleen hyvin. Kisoissa monet pojat ottivat osaa kaikkiin tarjolla olleisiin lajeihin. Hiihdossa lujalaiset menestyivät keskinkertaisesti, mutta mäenlaskussa tuli voitto Juha Bromanin leiskauttaessa kärkeen.

Kun liikunta haluttiin juurruttaa lyseolaisten elämäntavaksi, oli välttämätöntä, että nuorisolle annettiin tilaisuus kokeilla myös niitä uusia lajeja, joita 1940-luvun loppu toi lyseolaisten piiriin. Vuosikymmenen lopussa kirjattiin muistiin, kuinka ”viime vuosina on koripalloilu saanut yhä varmemman jalansijan lyseolaisten keskuudessa. Niinpä viimevuotinen Lahden oppikoulujen koripallomestaruus jäi edelleenkin kouluumme. Pelasimme kaksi ottelua myös Riihimäen lyseota vastaan, joista ensimmäisen riihimäkeläiset yllättäen voittivat. Tappio jäi kuitenkin karvastelemaan poikiemme mieltä, siksi kunnes saimme Riihimäellä suorittaa uusintaottelun, joka päättyi Lujan selvään voittoon.” (18)

Lujassa harrastettujen lajien kirjo oli 1950-luvun alussa laajentunut kymmeneen. Keskiössä olivat ennen kaikkea oman keskusjärjestön SOU:n kilpailut: ”On järjestetty sekä oman koulun keskeisiä kilpailuja että otettu menestyksellä osaa Lahden ja koko Suomen oppikoulujen välisiin kilpailuihin urheilun eri aloilla. Seura on voittanut Lahden oppikoulujen väliset kilpailut jalkapallossa, jääpallossa, koripallossa, yleisurheilussa sekä keskikoululuokkien viestinhiihdossa, SOU:n mestaruuden mäenlaskussa ja yhdistetyssä voitti Juhani Pääkkö, samoin seura voitti joukkuemestaruuden. Seuralle on hankittu omat edustuspaidat. Lujan syyskauden ohjelmaan kuului myös syysjuhlien järjestäminen, joiden avulla saatettiin kohentaa vilkkaalle toiminnalle tarpeellista rahavarastoa.” (19)

Pesäpallossa Lahti oli sotien jälkeen yksi lajin keskuksia. Lahden Maila-Veikot puolusti jatkuvasti mestaruuksia. Myös jalkapallossa lahtelaiset etenivät. Varmaa on, että koulupoikien jalkapalloinnostusta lisäsivät vuoden 1952 arvo-ottelut lyseon viereisessä Kisapuistossa. Tuolloin kolmessa olympiajalkapallo-ottelussa kohtasivat Ranska ja Puola, Englanti ja Luxembourg sekä Turkki ja Alankomaiden Antillit. (20)

Paikalliskamppailut, huolimatta Kannaksen Terän tarjoamasta kovasta vastustuksesta, eivät riittäneet Lujan jalkapalloilijoille. Luja oli näet aktiivinen osallistuja Suomen oppikoulujen cupissa ja se pääsi syksyllä 1955 lohkonsa loppuotteluun. Kevätlukukausi 1956 muodostui hiljaiseksi yleislakon takia. Jopa koulujen väliset jääpallosarjat jäivät kesken. Merkkitapaukseksi muodostui Helsingin Normaalilyseon jääkiekkojoukkueen jännittävä vierailuottelu, jonka lujalaiset yllättäen voittivat. Koripallo- ja voimisteluharjoitukset olivat käynnissä läpi talven, ja myös perinteiset massahiihdot järjestettiin. (23)

Yleislakko vaikutti urheiluun lähinnä siten, että jääkenttiä ei voitu ylläpitää. Sen sijaan muuta urheilutoimintaa voitiin jatkaa lähes normaalisti. Lujan toiminta 1950-luvulla painottui hiljalleen palloilulajeihin, mutta myös voimistelulla, yleisurheilulla ja talviurheilulajeilla oli kannattajia. Samaa palloilupainotteisuutta ilmeni muissakin lahtelaisissa kouluissa, ja vähitellen jääkiekko nousi nuorten mieluisimmaksi urheilumuodoksi. Teinikunnan ohella lyseossa toimivat vilkkaasti myös luontoseura, askartelukerho sekä englannin ja saksan kielen kerhot. Myös puhetekniikkaa harjoiteltiin ryhmissä.

Lahden lyseon Luja jatkoi 1960-luvulla menestyksellistä toimintaansa entiseen tapaan, mutta lajien voimasuhteet ja jäsenten määrä vaihtelivat. Oppikoulu-urheilun paikallinen kilpailu kiristyi, kun Lahteen perustettiin uusia kouluja. Urheilulukiotoiminnan lyseoon elokuussa 2014 mukanaan tuonut Salpausselän lukio (Salpausselän yhteiskoulu) perustettiin vuonna 1957, Kiveriön yhteiskoulu käynnistettiin vuonna 1960, ja Mukkulan yhteiskoulu aloitti toimintansa vuonna 1965. (22)

Nousujohteisuus ei ole millekään seuralle ikuista, vaikka perinteet velvoittaisivat. Seuraavina vuosina Luja ei ollut yhtä vahva enempää SOU:n kuin LOU:nkaan koitoksissa. Lujan sihteeri, mestarihiihtäjä Jarmo Laitinen kuvasi koulunsa menestystä lukuvuotena 1961–1962 tähän tapaan: ”Urheilutoiminnassa olivat ensimmäisenä vuorossa, talvi kun oli, LOU:n hiihto- ja mäkimestaruuskilpailut, joissa selvisi, että Lyseolla edelleenkin hiihtourheilussa on vankka ykkössija Lahden oppikoulujen joukossa. Toiseksi selvinnyt Salpausselän yhteiskoulu voitettiin siksi ylivoimaisesti, että on syytä todeta, että hiihto + mäenlasku + yhdistetty ovat niitä harvoja urheilun haaroja, joissa Lyseon Luja vielä on suvereeninen muihin lahtelaiskouluihin nähden.” (23)

Parantuneet harrastusolosuhteet muokkasivat entisestään Lujan toimintaa. Syksyllä 1963 valmistunut lyseon voimistelusali muodostui keskeiseksi tilaksi tilaksi antaen harjoitteluun puhtia. Sali houkutteli uusia harrastajia eri lajien harjoitusvuoroille. (24) Lujan silloinen sihteeri Jouko Skinnari valitteli alavireisistä tuloksista, mutta myös onnistumisia päästiin kirjaamaan: ”Talvella kunnostautuivat Lyseon koripalloilijat voittaen Lahden oppikoulujen pikasarjan. Suomen oppikoulujen koripallocupista sitä vastoin pudotettiin huolimatta pirteästä alusta. Katkerin tappio kärsittiin sarjaotteluissa, kun hävittiin Kannakselle yhdellä ainoalla pisteellä.” (25)

Oppikoulujärjestelmän viimeisinä vuosina uutisia kirjattiin myös hiihdosta, uinnista, tenniksestä ja jalkapallosta. Kun Kajaanissa järjestettiin SOU:n hiihtomestaruuskilpailut helmikuussa 1967, Luja lähetti matkaan viisi osanottajaa. Kilpailuselostuksessa kerrotaan, kuinka menestystä tuli ennen kaikkea poikien kymmenen kilometrin hiihdossa: ”Lyseon Eero Hämäläinen lisäksi Lyseon mainetta voittamalla kaikki 103 kilpakumppaniaan. Pekka Tamminen oli viides.” Valtakunnallisen uintipäivän pääjuhlassa Lahden uimahallissa keväällä 1967 lujalaiset osoittivat nopeutensa: ”Siellä pidetyssä kilpailussa pärjäisimme aika hyvin. Viestissä tuli tappio ja jouduimme luovuttamaan kiertopalkinnon Kiveriön haltuun.” Talkootenniksessä Luja voitti kolmannen kerran pääluokan Juha Nuotion ja Erkki Lahtisen takomana. Jalkapallossa ei vastuuta löytynyt: ”SOU:n jalkapallocupissa saavutimme loistavan voiton. Loppuottelu pelattiin Kouvolan Lyseota vastaan Kouvolassa. Voitimme sekä taidoissa että kestävyydessä. Ottelu päättyi eduksemme 4–2. Keväällä pidettiin Radiomäellä SOU:n viestimestaruuskilpailut. Lyseo voitti yhteispisteissä niukasti Sysmän yhteiskoulun ja samalla myös koko kilpailun.” (26)

Kansainvälisen läpimurtonsa Lyseon Luja teki Ranskan Lillellessä 2.–6.7.1973 järjestetyssä Kansainvälisen koulu-urheiluliiton (ISF) koulujoukkueiden mestaruusturnauksessa, jossa joukkue voitti pronssia. Turnauksen voittajaksi ylsi Romania, jolle lyseo hävisi 3–0. Lyseo kuitenkin voitti suuren jalkapallomaan Ranskan kokoonpanon 4–0, Itävallan 2–1 ja Länsi-Saksan 5–4. Pronssiottelussa lyseon pojat kaatoivat Luxembourgin 7–6. Lyseon Lujan pronssimitali luokiteltiin aikoinaan suomalaisen jalkapalloilun kovimmaksi saavutukseksi.

Koulutusjärjestelmässä tapahtui 1970-luvulla mullistuksia. Peruskoulujärjestelmään siirtyminen heijastui nopeasti myös koulujen kerhotoimintaan. Kun SOU lopetti toimintansa keväällä 1973, se lahjoitti lyseolle viirinsä kunniamaininnalla. SOU:n epävirallisen pistelaskun mukaan Lahden lyseo on ollut kaikkien aikojen paras oppikoulu urheilussa.

Luja elää

Pasi Koski ja Juha Heikkala ovat todenneet, että urheilu ja liikunta ovat niin merkittäviä elämänalueita, että niiden tuottamiseksi on luotu omat toimintajärjestelmänsä. Eri maiden järjestelmät tietenkin poikkeavat toisistaan, mutta yleisimmin liikunta on kanavoitu toteutettavaksi muun muassa perheiden, koulujen, yliopistojen, liikeyritysten, asevoimien, valtion, kuntien tai vapaaehtoisten kansalaisjärjestöjen toimesta. (27)

Kansallisen koulu-urheilun tutkiminen on ollut vähäistä. Tutkimuksen näkökulmasta paljon painoarvoa ei voi antaa kymmenille kouluhistoriikeille, joissa useasti on tyydytty kopioimaan ennen kaikkea tuloksia lehtileikkeistä ja pöytäkirjoista. Tämän puutteen korjaamiseksi olisi perusteltua, että koululaisurheilun tutkimista syvennettäisiin. Yhden paikkakunnan intensiivisellä tutkimisella voidaan selvittää, millainen merkitys koululiikunnalla on ollut laaja-alaisena liikuntakulttuurin muotona.

Katsaus Lahden lyseon Lujan tarinaan kuvaa hyvin, kuinka koulun osuus on rajoittunut ennen kaikkea liikuntaan liittyviin sosiaaliprosesseihin. Kaikkiaan peruskoulujen ja lukioiden rooli liikunnan osalta on perinteisesti ollut vähäinen. Kuitenkin tilanne on muuttunut 1990-luvulta lähtien: urheilulukioverkosto sekä urheiluakatemiat sekä niiden ulkopuolisten oppilaitosten joustavuus ovat selvästi edistäneet urheilun ja opiskelun yhdistämismahdollisuuksia kaikkialla Suomessa.

Peruskoulu käynnistyi Lahdessa 1975, jonka jälkeen monet oppikoulun kerhot jatkoivat toimintaansa sekä yläasteella että lukiossa. Poikakoulun perinteiden mukaisesti menestys Lahden koulujen ja lukioiden välisissä kilpailuissa säilyi hyvänä 1980-luvulle asti. Henkilökohtaisia mestaruuksia ja kärkisijoja saavutettiin yleisurheilussa, suunnistuksessa, hiihdossa ja uinnissa.  Voimistelukerho Lahden lyseon Luja elää tänäkin päivänä: uuden Lahden lyseon avajaisissa opiskelijat esittivät Lujan koordinaattorin Petri Kurjen ohjauksessa perinteikästä miesvoimistelua.

Tero Matkaniemi, Jouko Kauranne, Heikki Kolunen ja Martti K. Lehto teoksessa Selkäpuolelta. Suomen urheiluhistoriallisen seuran vuosikirja 2009.

Lahden lyseon ja Lahden lyseon lukion historiasta lisää: Arto Nevala 2011, Poikakoulusta ponnistaen – Lahden lyseo ja Lahden lyseon lukio koulutuksen pyörteissä

Lähdeviitteet

  1. Halila, Aimo: Lahden historia. Lahti 1958, 434–435.
  2. Halila 1958, 398.
  3. Ilmanen, Kalervo: Jumpasta tiedekunnaksi. Suomalainen voimistelunopettajakoulutus 1882–1982. Helsinki 1982, 165–166.
  4. Suomela, Klaus U.: Kouluvoimistelu ja –urheilu 1937, 49–50.
  5. Ilmanen 1982, 172.
  6. Ilmanen 1982, 173.
  7. Vartia, Arvo: Kouluvoimistelu ja –urheilu 1937, 49–50.
  8. Halila 1958, 444.
  9. Halila 1958, 446.
  10. Jukola, Martti: Urheilun pikkujättiläinen. Porvoo 1945, 132.
  11. Jouko Kauranne. Lainaukset ja muistelmat on otettu hänen teoksistaan Koulutietä koko elämä (Helsinki 1994) ja Tapahtumia ja tunnelmia suloisessa Suomenmaassa (Helsinki 2004). Osa tiedoista on myös hänen henkilökohtaisista muistiinpanoistaan.
  12. Halila 1958, 440.
  13. Lujan vuosikertomus 1941.
  14. Halila 1958, 654.
  15. Jouko Kauranne.
  16. Halila 1958, 654–655.
  17. Jukola 1945, 67.
  18. Lujan vuosikertomus 1948–1949.
  19. Sama.
  20. Halila 1958, 655.
  21. Lyseon toimintakertomus 1955–1956.
  22. Teperi, Jouko ja Salminen, Jari: Yksityiskoulumatrikkeli 1872–1977. Rauma 1993.
  23. Lujan päiväkirja 1961–1962.
  24. Lyseon toimintakertomus 1963–1964.
  25. Sihteeri Jouko Skinnarin tapahtumakuvaus Lujan päiväkirjassa.
  26. Lyseon vuosikertomus 1967–1968.
  27. Koski, Pasi ja Heikkala, Juha: Suomalaisten liikuntaorganisaatioiden muutos – Lajiliitot professionaalistumisen prosessissa. Jyväskylän yliopisto. Liikunnan sosiaalitieteiden laitos. Tutkimuksia nro 63. Jyväskylä.

 

Luokkakuvia 1961 ja 1969

Kolasin taas vanhoja kuviani ja löysin mm. aloitusvuoteni 1961 luokkakuvan sekä myös päätösvuoteni 1969 kuvan,  tässä liitteenä
nimiluetteloineen.  Aloitusvuodelta minulla ei ole vuosikertomustietoja, joten yksi nimi on ihan kateissa ja toinenkin vain hämärä muistikuva.

Jouko Hakala

 

Lahden lyseo 1 A 1961
Lahden Lyseo 8 A

Kuvassa lyseon 8a luokan oppilaat 1968-1969 (yo-luokkani)

Ylärivi vas.

Hannu Ikäläinen, Pekka Vaahto, Esko Andersson, Kaj Natri, Göran Enckelman ja Jukka Roitto

Seuraava rivi vas.:

Reijo Lindberg, Mikko Tuori, Heikki Kostamo, Heikki Kämäri, Jouni Piipponen ja Kari Ahonen

Seuraava rivi vas.:

Heikki Pekkarinen, Olavi Ojala, Jukka Heikkerö, Erkki Nurmela, Veijo Hietala, Osmo Penttinen, Yrjö Poutiainen ja Rauno Airas

Alarivi vas.:

Jouko Hakala, Keijo Kylmälä, Mauri Manner, Sakari Oinonen, Jaakko Marttinen, Sakari Inkinen, Hannu Kemppi, Erkki Lahtinen ja luokanvalvoja Seppo Jaakkola

Vain kolme 1961 aloittaneista on pysynyt yhdessä samalla luokalla koko ajan.

Suurin osa silloin aloittaneista valitsi lukioon matematiikkalinjan kielilinjan sijaan ja kirjoitti samana vuonna 8b luokalta. Osa meistä on rinnakkaisluokilta tai muualta lyseoon siirtyneitä tai jonain vuonna tuplanneita. Mukana on myös pari vähän ”harvinaisempaa tapausta” tuohon aikaan eli kaksi meistä oli jo naimisissa ja yksi oli käynyt välillä armeijankin, ja tuli sitten lopettamaan opiskelun lyseossa.

 

Lyseon opettajakunta 1961-1962

Lahden lyseon opettajia 1961-62

Kuvassa lyseon opettajakuntaa 1961-1962

Seisomassa vas.:

Maire Känkänen, Kirsti Uusitalo, Anja Kuusela, Meri Pakarinen?, Elli Widell, Valto Peiponen, Kustaa Roine, Einari Aalto, ??, Tapani Lemminkäinen, Pentti Helminen, Toimi Pyykkö ja Jouko Tolonen

Istumassa vas.:

Satu Tähtinen, Hilma Immonen, Laina Ylihärsilä, Aune Ahola, Toini Ikävalko,

Katri Blomroos, Antti Raipala reht., Yrjö Kaloniemi, Niilo Kinos, Hannes Sirola ja Veikko Partanen

 

Muutama nimi on vähän hakusessa (?) ja joku voi täydentää tai korjata nimen  mitä en ole muistanut tai nimi on väärä.

Poissa kuvasta on vielä toistakymmentä opettajaa (mahdollisesti tunneilla ?).

Jouko Hakala

Koulumuistoja

Kun näillä sivuilla on monenlaisia muisteloja opettajien mainioista sanonnoista, ajattelin lisätä muutamia mieleeni jääneitä kohteliaisuuksia tai ilkeyksiä.

*Törö:

1)  Mies oli hyvin tarkka siitä, ettei aineissa ja esitelmissä saanut olla ryhmäjakoja, kuten seuraavasta näkyy.
Oppilas aloitti esitelmänsä: Muovit. Muovit jaetaan kahteen ryhmään: kertamuovit ja kestomuovit. Silloin huusi Törö: pois, pois, menee pois. Hyi!
2)  Eräs oppilas piti esitelmän ihmissyöjistä. Kuunneltuaan esitystä jonkin aikaa silmät kiinni Törö ikään kuin heräsi ja sanoi: lopetetaan tähän, johan tämä ruokahalua herättikin!
3)  Muuan piti ansiokkaan tuntuisen esitelmän raittiudesta. Törö tapansa mukaan kuunteli esitystä silmät kiinni. Sanoi eräässä vaiheessa: nyt minä muistankin. Olen joskus 30-luvulla kirjoittanut tämän tekstin Koitto-lehteen. Esitelmäsi on suora kopio tuosta lehdestä. Mene ja kirjoita esitelmäsi omasta päästä ja tule sitten uudestaan.
4)  Omituista, että entisenä YL-laulajana Törö ei antanut mitään arvoa esimerkiksi musiikin harrastukselle. Jorma Rahkoselle Törö sanoi monta kertaa, että Rahkonen voisi siirtyä koulusta kokonaan pois vinguttamaan sitä viuluaan jonnekin muualle. Liekö Törö havainnut, että tämä viulun vinguttaja toimi sittemmin Helsingin kaupunginorkesterin konserttimestarina vuosikymmenet.

*Hagfors

*(historian opettaja, Haakki)
1)  Meille uusi opettajamme tuli syksyllä ensimmäiselle tunnillemme. Hetkeen ei tapahtunut mitään, mutta sitten Haakki katsoi opettajan pöydän vieressä seisovaa poikaa ja sanoi: *Laula*! Oppilas seisoi vaiti punaisena paikallaan. *Laula, poika, laula*** karjui Haakki entistä lujempaa. Kun ei laulua vieläkään kuulunut, selitti Haakki mistä on kysymys: päivystäjän pitää avata päiväkirja, tarjota kynä opettajalle, kertoa mikä päivä tänään,  kellon aika,  mitä on läksynä ja ketä on poissa siinä tahdissa, kun opettaja on ehtinyt kirjoittaa. Onko kysyttävää, sanoi kapteeni evp lopuksi.
2)  Kirjallisten kokeiden lisäksi oli lukukauden lopussa suulliset tentit. Kuulusteltavan piti mennä seisomaan opettajan viereen kateederille. Suullinen koe oli pelkkä vuosilukutentti. Haakin luettelemia vuosilukuja piti kirjoittaa yhtenään hissan kirjan marginaaleihin, jos aikoi tenteissä pärjätä.
Järjestimme luokan perälle apuryhmän, joka etsi tenttimateriaalista kyseisen vuosiluvun, näytti sen kirjurille, joka näytti luvun käytävää pitkin tentattavalle. Tämä järjestelmä toimikin vallan hyvin
siihen asti, kunnes tuli minun vuoroni marssia Haakin viereen:
*  Ensimmäinen kysymys: minä vuonna belsebuuppi patentoitiin*? Ei tullut apuryhmältä apua
*Toinen kysymys: minä vuonna Australiasta löydettiin ensimmäisen kerran kultaa* ?  Ei tullut apua nytkään.
Haakki katseli merkitsevästi  minua ja sanoi, ettei ole taidettu valmistautua tähän tenttiin täydellä tarmolla.  Jos ei tahti parane, niin merkitään tästä tentistä nelonen. Käsitin, että nyt minulle kostetaan, kun olin  rehtorin avulla poistattanut Haakin minulle määräämän aiheettoman muikkarin muikkarin. Lopuista kysymyksistä selvisin sitten ilman taustaryhmän apua.
3)  Lopuksi kansainvälistä
Haakille piti varata jokaiselle historian tunnille suuri Euroopan ja Aasian käsittävä kartta. Kun opettaja alkoi hieroa sodassa haavoittuneen vasemman käden sormetonta tynkää, tiesimme mitä sitten seuraa.
Karttakepillä hän alkoi piirittää itäisen suurvallan rajoja ja hoki: jos likistäis täältä, ja täältä , ja täältä niin eiköhän se tokenisi. Huvittavinta on, että tämä on täysin totta.
4) Keväällä Haakki jakoi julkisesti hissan numerot. Tarkasteli kirjallisen ja suullisen tentin menestyksen muistikirjastaan ja komensi sitten oppilaan ylös. Sanoi sitten numeron.
Päästyään lähes maaliin Haakki pysäytti toimituksen ja sanoi: olen merkinnyt täällä sille ja sille kahdeksikon. Katsotaanpas menikö se oikein ja nostatti oppilaan ylös. Eihän se mennyt oikein . Sinähän olet
se maajussin poika. Kuutonenkin on likaa, mutta olkoon nyt se. Maajussit ne on aina tinkimässä lisää tukiaisia, vaikka maito ja voi on niin hiivatin kallista!

*Härkä* ( Hannes Sirola, luonnontieteiden ja maantiedon opettaja)
1) Härällä oli oma omitunen pistelaskujärjestemä:
Koevastaukset keräsi pulpettirivin viimeinen ja luovutti nipun Härälle. Härkä jakoi käsittelemättömät  paperit seuraavalla tunnilla oppilaille riveittän takaisin niin ettei kukaan tiennyt kuka käsittelee kenenkin paperia. Sitten alkoi kokeiden tarkastus: oikea vastaus kaksi pistettä, Härkä määritteli yhden pisteen vastauksen ja viimeinen arvio oli pukki-plus. Lopuista nolla. Näin kirjattiin vastaajan tulokset paperiin ja kerätiin riveittän pois ja luovutettiin Härälle.
Esimerkki maantiedon kokeesta:
Lämpötila Kairossa on maanpinnalla 25 astetta celsiusta. Sinne kaivetaan 200 metriä syvä kaivo. Mikä on lämpötila kaivon pohjalla?
Mikä on syyskuun puolivälin sääennuste Bombayssa?
Laivassa havainto syyskuun 23. päivänä klo 15,00: aurinko suoraan zenitissä. Missä laiva on ja mitkä ovat lähimmät kaupungit?

Olen vuoden 1960 kevään satoa ja kirjoitan mitä on muistissa säilynyt 50-luvulta.

Pekka Silvennoinen

Nyrkkeilyottelu: opettaja – oppilas

Nyrkkeilyottelu
Edellä mainittu nyrkkeilyottelu käytiin syys-/lokakuussa 1977 Lahden lyseon voimistelusalissa. Siitä on neljä valokuvaa, joista yksi on koulun kansliassa.
Ottelijat:  Opettaja Pertti Halme 175 cm/75 kg.  ja abiturientti Jari
Tähtinen n. 184 cm/90 kg.
Ottelijoiden nyrkkeilytaustat:
Pertti Halme: neljä kilpailuottelua 16 -17-vuotiaana Lahden Ahkeran edustajana, sitä ennen kaksi vuotta harjoitttelua Lahden Kalevan salilla entisellä sähkölaitoksella. Helsingin Yliopiston Nyrkkeilijöiden palkattuna ohjaajana vuosina 1959-1962.
Jari Tähtinen: Ei kilpanyrkkeilytaustaa. Tennistaustaa ainakin nuorena.
PERTTI HALMEEN SUBJEKTIIVINEN OTTELUKUVAUS JA SYYT, MIKSI SIIHEN JOUDUTTIIN:
Meillä oli Jari Tähtisen kanssa ollut jo jonkin aika aikaa pientä
nokkapokkaa tunneilla. Päätimme selvittää välimme kuin tosimiehet
nyrkkeilyottelun kautta. Ottelu tapahtui Lyseon voimistelusalissa
maanantai-iltana opettajien lentopallovuoron aikana.
Menin tuntia ennen ottelua opettajainhuoneeseen. Mukanani oli punaiset nyrkkeilyhanskat. Kokeilin niitä ja oloni jotenkin rauhoittui, vaikka en ollut pitänyt hanskoja käsissäni 15 vuoteen.
Jari ilmestyi avustajansa kanssa voimistelusaliin. Hänelle oli omat,
keltaiset hanskat, koska punaiset olivat liian pienet. Tämä näkyy
valokuvissa.
Otteluareenaksi sovimme lentopallokentän neljänneksen, otteluajaksi kaksi 1,5 minuutin erää. Jokainen kehässä käynyt tietää, että jo yksi minuutti siellä on pitkä aika. Kyyti saattaa olla kylmää ja voittajakin saa ainakin jonkin verran turpiinsa.
Onneksi ottelu meni niin hyvin kuin vain voi. Se tuomittiin
ratkaisemattomaksi eikä kumpikaan vahingoittunut. Sen jälkeen menimme Jarin kanssa kaljoille linja-autoasemaa vastapäätä sijainneeseen, nykyiseen ”Iloisen Kulkijan” kapakkaan.
Lopuksi haluan sanoa seuraavaa:
Tiedän. että ottelua ei olisi koskaan käyty, mikäli se olisi ollut
kaikkien tiedossa. Riskit olivat melkoiset, esim. aivovamma jommalle
kummalle.
Muistan käyneeni ottelua edeltäneenä perjantai-iltana katsomassa
filmin DERZU UZALA. En pystynyt keskittymään siihen. Ottelu pyöri koko ajan mielessäni. Mihin olin ajautunut? Valitettavasti sitä ei minun luonteellani voinut perua.
Nyt olen tyytyväinen, että ottelu käytiin. Pääsemmehän Jarin kanssa
eräänlaisina kummajaisina Lyseon arkistoon muistona tuleville
lyseolaisille.

 (Valokuvat ovat vielä hakusessa, ne liitetään tähän, jos löydetään.  toim.huom.)